torstai 31. maaliskuuta 2011

Pohjois-Karjalan ammattiopisto, Joensuu 31.3.2011

Joensuuhun oli kokoontunut vilkkaasti keskusteleva joukko Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän väkeä Aikuisopistosta, Joensuun, Lieksa/ Outokummun ja Kiteen ammattiopiston toimipaikoista. Keskustelua käytiin jokaisesta osaamistarpeesta ja todettiin, että monessa suhteessa painotukset näkyvät oppilaitoskohtaisissa toteutussuunnitelmissa. Haasteita nähtiin teknologiaosaamisen kehittämisessä. Yhteistyö työelämän kanssa on tärkeää ja koettiin, että työelämän olisi hyvä huomioida myös painotuksia joita selvitys on tuottanut.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Länsi-Uudenmaan ammattiopisto Luksia Lohja 28.3.2011

Varhaisena maanantai aamuna olivat Luksian opettajat kokoontuneet kuulemaan Osaava lähihoitaja 2020 osaamistarpeita ja miettimään niiden toteutumista omassa opetuksessa. Osaamistarpeet todettiin olevan linjassa sote-alan kehitysterendien kanssa. Toisaalta herätettiin pelkoa, että poliittinen päätökenteko voi asettaa toteutukselle rajoitteita. Osaamistarpeet näkyvät suunnitelmissa , mutta jatkossa painoa tulisi siirtää toteutukseen. Samalla toivottiin vuorovaikutusosaamista ja teknologiaosaamista lisää opetukseen. Kuntouttavantyön asemaa pohdittiin myös. Muutamat kokivat saaneensa eväitä varhaiskasvatuksen opetukseensa.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Koulutuskeskus Agricola, Pieksämäki 28.3.2011


Koulutuskeskus Agricolaan osallistui joukko lähihoitajakoulutuksen opettajia pohtimaan lähihoitajan tulevaisuuden osaamista. Keskustelua käytiin paljon terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuuksista lähihoitajan työssä ja kuntouttavan työotteen merkityksestä. Myös yrittäjyys ja sen näkyminen opetuksessa puhututti. Päivä koettiin hyödyllisenä ja todettiin sen poikivan jatkokeskustelua oppilaitoksen sisällä.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Omnia, Espoo 25.3.2011

Omnian aikuisopistoon Espooseen oli kerääntynyt iltapäiväksi miettimään lähihoitajan osaamistarpeita vuoteen 2020. Aluksi todettiin, että aikaa on vain vajaa 10-vuotta. Koulutuksen aikana todetiin, että osaamistarpeet ovat realisisia ja ainakin osittain jo toteutuneet nykyisessä tutkinnonperusteessa. Yhdessä pohdittiin myös sitä, että työssäoppimisen osuus on merkittävä osa koulutuksen toteutusta. Lähihoitajan arvoperustaa ja muuta eettistä osaamista tulee jatkossa korostaa enenmmän. Tuloksissa lähihoitajan työn ydin on tuotu strategiassa selkeästi esille.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

23.3.2011 Kainuun ammattiopisto

Kainuun ammattiopistolla oli opettajia Kuusamon toimipisteestä sekä Kajaanin nuorisoasteen ja aikuiskoulutuksen yksiköistä. Opettajat tarkastelivat viidessä ryhmässä omaa opetusta ja oppilaitoksen opetussuunnitelmaa suhteessa lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeisiin. Pohdittavia asioita olivat mm. miten opetuksellisesti voitaisiin kehittää ongelman ratkaisutaitoja ja sisäistä yrittäjyyttä sekä miten ammattieettinen kasvu saadaan näkyväksi koko koulutuksen aikana.

Koulutuskeskus Salpaus Lahti 16.3.2011


Aurinkoisena kevätpäivänä kokoontui Koulutuskeskus Salpauksen opettajia pohtimaan Lähihoitajan osaamistarpeita vuoteen 2020. Keskustelu oli hyvin aktiivista, joten esitykseen varattu aika loppui liian nopeasti. Keskustelu jatkui ehkä tilaisuuden jälkeen varsinkin oman OPS:in osalta.
Keskeisinä asioina nähtiin lähihoitajan laaja-alaisen osaamisen ja erikoistuneemman osaamisen tarpeen ero. Asiaa pohdittiin monelta näkökannalta ja edelleenkin jäätiin kaipaamaan tarkempaa käsitystä asiasta.

Sataedu Harjavalta 15.3.2011


Pieni, mutta aktiivinen joukko oli kokoontunut iltapäiväksi työstämään Lähihoitajan osaamistarpeita vuoteen 2020 mennessä. Yhdessä todettiin, että osaamistarpeet vastaavat sitä käsitystä, mitä opettajilla on ollutkin niistä tarpeista, mitä lähihoitajan tulisi tulevaisuudessa osata. Todettiin, että moni asia tuli avattua ja keskusteltua uudelleen läpi. Opettajat kokivat, että heidän OPS vastaa hyvin näitä vaatimuksia ja tarvetta suuriin muutoksiin ei ole.

Pirkanmaan aikuisopisto Tampere 14.3.2011

Pirkanmaan aikuiskoulutuksen opettajia oli kokoontunut kuulemaan Osaava lähihoitaja 2020- osaamistarpeiden toteutumista vuoteen 2020 mennessä. Keskustelu oli aktiivista ja todettiin, että paljon tuttua on osaamistarpeissa. Laajinta keskustelua herätti palveluohjaus lähihoitajan lähihoitajan työnä. Miten osaamistarpeet näkyvät omassa OPS:issa työstetään 11.4.2011.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

WinNova oy Rauma 10.3.2011




WinNovan henkilökunta Raumalta ja Porista olivat kokoontuneet koko päiväksi pohtimaan Osaava lähihoitaja 2020-hankeen pohjalta koulutukselle tulevia haasteita.



Aamupäivä käytettiin hankkeen esittelyyn ja keskusteluun. Iltapäiväksi jakaannuttiin viiteen työpajaan pohtimaan, miten osaamistarpeet näkyvät kuoulukohtaisessa OPS:issa ja miten painopistettä voitaisiin muuttaa osaamistarpeiden suuntaisesti.



Laajaa keskustelua koko päivän herätti kestävä kehitys - termin laajempi käsittely. Asiaa tarkasteltiin monelta eri osa-alueelta ja pyrittiin saamaan yhteisymmärrys asiasta.



Toiminnallisuutta ja kokemuksellisuutta kaivattiin lisää opetukseen.


keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kouvolan seudun ammattiopisto 8.3.2011, Kuusankoski

Naistenpäivän kunniaksi olivat Kouvolan seudun ammattiopiston opettajat kokoontuneet kuulemaan strategian esittelyä.Keskustelua herättivät mm. potilas/asiakas vai olisiko sittenkin ihminen? Paljon tunnistettiin tutuja asioita, joita on sisältynyt opetukseen tärkeinä aisioina pitkään. Varsinkin ammattieettinen osaaminen koettiin keskeiseksi. Kiivasta keskustelua käytiin palveluohjauksesta lähihoitajan työssä.
Koulutuspäivät jatkuvat huhtikuussa, jolloin perehdytään strategian näkymiseen oman oppilaitoksen opetussuunnitelmassa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Tampereen ammattiopiston opiskelijainfo 8.3.2011


Tampereen ammattiopistossa koulutusohjelmavalintaansa tekeville opiskelijoille esiteltiin lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeita ja tulevaisuuden toimintaympäristöjä. Tilaisuuden tarkoituksena oli, että opiskelijat saisivat lisätietoa koulutusohjelmavalintansa perusteluksi.

Mukana oli 67 opiskelijaa.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Oulaisten ammattiopisto Oulainen 3.3.2011

Oulaisten ammattiopiston koulutuspäivään osallistui 13 opetussuunitelmatyössä mukana olevaa opettajaa. Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeista keskustelua herättivät varsinkin ongelmanratkaisutaidot, kulttuurinen osaaminen sekä sisäinen yrittäjyys. Pohdittiin ongelmanratkaisutaitojen merkitystä lähihoitajan työssä ja opettajat kertoivat, että työelämä vaatii lähihoitajalta valmiutta ratkaista ongelmia myös itsenäisesti. Kulttuurinen osaaminen nähtiin laaja-alaisesti ja keskusteltiin siitä, miten kulttuurinen osaaminen voi painottua hyvin eri tavoin alueellisesti.


Iltapäivän työskentelyssä päästiin konkreettisesti miettimään, millä opetusmenetelmillä tulevaisuuden osaamistarpeita voidaan opettaa ja oppia. Samalla osallistujat löysivät aiheita niin opettajien kuin työelämänkin täydennyskoulutuksen.