keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 26.1.2011

Savonlinnan aikuis- ja ammattiopiston opettajat  kokoontuivat keskiviikkona 26.1. tarkastelemaan Osaava lähihoitaja 2020 selvityksen tuloksia. Aamupäivä perehdyttiin selvityksen tulosten tarkasteluun.  Keskustelua herätti mm. sisäinen yrittäjyys, joka nähtiin perustaksi ammatilliselle kasvulle.  Iltapäivällä tarkasteltiin Cafe Learning -menetelmällä omaa opetusta, opetussisältöjä sekä koulutuksen järjestäjän toteutussuunnitelmaa suhteessa tulevaisuuden osaamistarpeisiin.  Yhteinen näkemys oli, että tulevaisuuden osaamistarpeet näkyvät toteutussuunnitelmassa, mutta erityisesti  pohdittiin, miten vuorovaikutteiset ja toiminnalliset opetusmenetelmät nykyistä paremmin tukisivat opiskelijoiden ko. osaamistarpeiden oppimista.



Cafe Learning tuotoksia:






tiistai 25. tammikuuta 2011

25.1.2011 TAO työpaikkaohjaajien täydennyskoulutus




Tampereen ammattiopistolla kokoontui 25.1.2011 iltapäiväksi 101 työpaikkaohjaajaa ja valmistumisvaiheen lähihoitajaopiskelijaa sekä muutama opettaja. Aiheena oli uusi tutkinnon peruste, opiskelijoiden näkemykset työssäoppimisen ohjauksesta ja lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeet. Keskustelua herätti laaja-alaisen ja erikoistuneemman osaamisen suhde ja työelämän erityisesti erikoistuneemmalle osaamiselle asettamat haasteet. Ammatillinen kasvu nähtiin keskeisenä, koska työntekijällä tulee olla kykyä kehittää ammattitaitoaan jatkuvasti.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Työpaikkaohjaaja ja näytönarvioijakoulutus OSAO Kontinkankaan yksikkö 19.1.2011

Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeita esiteltiin OSAO Kontinkankaan yksikön Työpaikkaohjaaja ja näytönarvioijakoulutuksessa 19.1.2011.Paikalla oli 92 osallistujaa. Osallistujat esittivät muutamia kommentteja esittelyn jälkeen. He totesivat, että osaamistarpeissa on paljon sellaista osaamista mitä jo tällä hetkellä työelämässä vaaditaan. Tulevaisuuden osaamistarpeista koettiin merkityksellisiksi etenkin kultturienvälinen osaamisen tarve sekä palvelujärjestelmien tuntemus ja asiakkaiden ohjaaminen niiden käytössä. Myös teknologiaosaaminen korostuu osaamistarpeissa.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Oulun yliopistollinen sairaala 14.1.2011

Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeita esiteltiin OYS:n opetuskoordinaattoreille ja lähihoitajien työssäoppimista ohjaaville lähi- ja sairaanhoitajille. Osallistujia oli OYS:n eri tulosalueilta yhteensä 18 henkilöä. Lähihoitajien tulevaisuuden osaamistarpeista käytiin vilkasta keskustelua. Osaamistarpeissa tunnistettiin  erikoissairaanhoidossa lähihoitajan työssä tarvittava osaaminen.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

4.1.2011 Oulun Diakonia Opisto

Sote-strategia käyttöön -hanke käynnistyi 4.1.2011 Oulun Diakonia Opiston koulutuspäivänä. Aamupäivä tarkasteltiin Sote strategia- prosessin taustaa ja prosessin kulkua sekä Lähihoitajan tulevaisuuden osaamistarpeita. Iltapäivän aikana Oulun Diakonia Opiston väki pohti ja keskusteli Cafe learning menetelmän avulla tulevaisuuden osaamistarpeista suhteessa omaan opetukseensa ja opetussisältöihinsä.
Keskeiseksi kehittämisalueeksi iltapäivän aikana nousi lähihoitajaopiskelijan ammatillisen kasvun näkyväksi tekeminen sekä opiskelijalle itselleen että myös opettajille.

Tässä iltapäivän yhteenveto tuotokset:



Ja tässä iltapäivän tunnelmia: